29. elokuuta 2016

Amppeleita, amppeleita... ja lisää amppeleita





Kevyttä, ilmavaa ja vähän kotikutoistakin.

Viehättäviä amppeilta riippuu kaikkialla - hyllynkannattimissa seinää vasten, ruokapöydän yllä ja ikkunoiden edessä. Tarjolla on lasiruukkuja, -maljakoita, saviruukkuja, huoparuukkuja. On nahkaremmejä, moppilankaa, solmuja ja helmiä. Pieniä ja ylisuuria nyörejä. Amppeleita yksin ja ryhmiteltynä asetelmiksi.

Amppelit kuuluvat nyt ehdottomasti trendikkääseen sisustukseen, ne kuuluvat niin kotiin kuin liikkeiden somistuksiin ja messuosastojen esillepanoihinkin. Viime viikolla Tukholman Formex-messuilla melkeinpä joka osastolla oli esillepanoissa viherkasveja tai leikkokukkia. Tauluissakin aiheet kumpuavat luonnosta, niissä on kasveja ja eläimiä.

Inspiraatiotani kutitteli messuilla myös macrame, suomalaisittain makramee, seinävaatteet, joita löytyi sieltä täältä eri messuosastoilta. Erilaisista solmuista solmitut tekstiilit roikkuvat rennosti oksankäppyrässä. Muhkeista villalangoista tai erilaisista puuvillanaruista solmittu kuviollinen pinta on mukavan kotikutoinen. Makramee seinätekstiileitä on vilahtanut kuvissa niin pinterestissä kuin instagramissa jo jonkin aikaa. Aavistuksen verran kutittelee omissakin sormenpäissäni, jospa kokeilisin itsekin...

Koti tuntuu kolkolta ilman tekstiilejä, ilman henkilökohtaisia esineitä. Enään sekään ei riitä, koti tuntuu tyhjältä ilman viherkasveja. Keveitä ja ilmavia amppeleita mahtuu aina yksi ikkunalle, eikös? Helppo tapa virkistää kodin sisustusta. Ohjeita on internetti pullollaan ja kauppojen valikoimista alkaa löytymään myös vaihtoehtoja mummolamaiselle naruamppelille. Itsehän kiiruhdin lankakaupoille heti takaisin Suomeen päästyäni... ...nyt on työn alla pari uutta juuttilanka-amppelia. Niiden sijoituspaikka on vielä vähän epävarma, mutta eiköhän ne paikkansa löydä. Oksankäppyräkin on jo odottamassa.















*    *    *    *


22. elokuuta 2016

Keittiössä häärää koko perhe




Mustikkapiirakka. Alkusyksyn ensimmäinen. Kesällä kävimme koko perheen voimin Lapissa retkeilemässä. Tuliaiset kotiin keräsimme Posiolta - retkeilyastiat täynnä mustikoita. Likat ovat ahkeria keräämään, kun houkuttimena on mustikkapiirakka vaniljakastikkeella.

Retkiaamupuurokin maistui makeammalta mustikoiden kera. Nyt mustikkapiirakoita on leivottu ja syöty jo useampi.

Kotonamme keittiössä arkiruoka syntyy yhteisvoimin, kokeilevana leipurina häärää vanhin tyttäreni ja nuorimmaiset auttavat, kun leikeiltään malttavat.

En ole mikään ruuanlaittaja, en hifistele raaka-aineilla, enkä noudata dieettejä. Vaikkakin ruuan laatuun ja määriin kiinnitämme huomiota perheessä olevien perussairauksien vuoksi. Ei tehdä siitä sen suurempaa numeroa, pyritään syömään terveellisesti ja kasvispainotteisesti.

Leivonnaisissa ja täytekakuissa luotan pikkusiskooni. Niiden koristeluissa osaan auttaa, mutta varsinaisen herkun valmistamiseen minun taitoni eivät riitä. En ole jauhopeukalo.

Keittiössä on leivinuuni, jota käytämme etenkin talviviikonloppuisin. Leivinuunin lämmössä paistuvat ruisleivät, laatikot ja silloin tällöin myös herkkupitsat. Ai, että niistä tulee hyviä!








Nautitaan syksyn herkuista ja mennään metsään reippailemaan!


*     *     *     *


15. elokuuta 2016

Viherkasvit valloittivat hyllyt - tytön huone




Työn alla on huoneenmuutos pikkupojan huoneesta yläasteelle siirtyvän neidin huoneeksi. Nyt päästään jo kurkistamaan huoneen puolelle - kuvissa näette hiukan esimakua huoneen sisustuksesta. Hommat jatkuvat, huonekalut ja sisustustavarat laitetaan omille paikoilleen, sänky pedataan ja taulut asennetaan seinille.

Suunnitelmissa päästiin sujuvasti yhteisymmärrykseen huoneen asukkaan kanssa jo kauan aiemmin, sittemmin projekti on ollut tauolla tovin, mutta vihdoin aloitettiin remonttihommat. Huone tyhjennettiin ja lattia suojattiin. Seinät pestiin ja maalipurkit sekoitettiin. Nyt seinissä on raikkaat uudet värit ja huoneen ilme on muuttunut nuoren tytön mieleiseksi. Maalaushommista myöhemmin lisää.

Kalusteet kannettiin takaisin huoneeseen, niitäkin uudistettiin maalaamalla. Huoneen tavaroista karsitaan paljon, leluista luovutaan ja laitetaan kiertoon. Jotain uuttakin hankitaan.

Hankin huoneeseen jo viherkasveja. Nekin on valittu värimaailmaan sopiviksi. Pitsilehti, herttalyhty, juorut ja viirumaija toistavat lehdissään pilkahduksen punaista, joka toistuu myös sisustuksen yksityiskohdissa. Villakko on uusi tuttavuus ja lehtien hopeinen sävy sointuu kauniisti herkkään mintun väriseen seinään. Kalanruotokaktuksen, rohtoaloen ja kilpipiilean graafiset lehtimuodot ovat mielenkiintoiset.
Istutin kasvit altakasteluruukkuihin ja kokosin kasvit ensi hätään lipaston päälle ja hyllyille. Kivan näköistä, eikö?

Tänään ompelen verhot ja hankitaan koulupöytä ja muut tilpehöörit, koska huomenna alkaa koulu. Hups! Ei yhtään viime tipassa...







Aikaisempi kirjoitukseni tytön huoneenmuutoksesta löytyy täältä (klik).


*    *    *    *


Tytön huoneen viherkasvit:

Aloe vera - Rohtoaloe
Calathea majestica - Viirumaija
Ceropegia woodii - Herttalyhty
Epiphyllum anguliger - Kalanruotokaktus
Fittonia verschaffeltii - Pitsilehti 
Pilea peperomioides - Kilpipiilea
Senecio vesuvius flower - Villakko
Tradescantia pallida - Purppurajuoru
Tradeschatia spathacea - Taskujuoru



*    *    *    *





12. elokuuta 2016

Hitusen hempeyttä makuuhuoneeseen





Aavistus hempeyttä herätteli minua makuuhuoneen puolella. Lupaa kysymättä, tai noh, taisin ohimennen mainita, että vaihdan vaaleanpunaista makuuhuoneeseen. Vastalause oli vahva, mutta ennakkoasenteesta huolimatta unikaverini nukkui ruusunpunaisia unia vieressäni. Luulen niin. Kuorsauksesta päätellen.

Yksityiskohdilla toin hempeän pinkin makuuhuoneeseen. Yöpöydällä Marimekon suupuhalletussa Flower-maljakossa on hento vivahde vaaleanpunaista. Herkkä kesäpikkusydämen kukka on poimittu puutarhasta. Pastellinen kynttilä, lasijoutsen ja Pauliina Rundgren Handicraftsin Pääsky-korut ovat minun puolellani. Toisella puolen sänkyä perinteinen Norfolkinaraukaria eli tuttavallisemmin huonekuusi mustassa kattilassa, se on reissutuomisia Tanskasta, apinat matkamuistoja Nigeriasta ja iltalukemisena haaveilua uusista metsäretkistä.

Sänky on pedattu Annon pellavaisiin vuodevaatteisiin, niihin olen niin ihastunut. Tyynyjä on paljon, ne on mukava pöyhiä niskan alle tueksi, kun uppoutuu hyvän kirjan tarinoihin. Iltaisin ylimääräiset heitellään sängyn päädyssä olevalle tuolille ja aamuisin ne möyhitään takaisin petaukseen. Joskus perheen pienimmäinen unikaverikin kaipaa omaa tyynyä äidin kainaloon.

Hurahdin minäkin Kenkäveron supersuosittuihin Ebba Masalin opetustaulutuotteisiin. Ompelin tutusta Mustikka-keittiöpyyhkeestä sisustustyynyn. Taitoin kuvituksen sopivasta kohdasta ja takapuolelle lisäsin mustaa kangasta, kiinnitys on napeilla. Mustikankukissa toistuu samaa suloista vaaleanpunaista kuin muuallakin sisustuksen yksityiskohdissa. Toinen tyyny on Kukkivat puut-keittiöpyyhkeestä. Pyyhkeet ovat puolipellavaa ja toimivia ihan keittiön puolellakin, mutta tahdoin niiden maailmaa myös muualle kodin sisustukseen, siksi sisustustyynyt.

Sängyn päätyseinällä pahvinen juliste sai seurakseen sävymaailmaltaan samanmoisen valokuvan ja suutarin kengät. Vastapäätä nurkassa on kasvava kuvakollaasi perheestä, kivoista korteista ja teksteistä. Se siirtyi edellisestä makuuhuoneesta koristamaan tämän huoneen seiniä. Työpöydällä on tälläkin hetkellä muutama uusi kuva kehystettävänä ja lisättävänä seinälle.













Makuuhuoneen seinäpinnat kaipaavat uutta maalia tai ehkäpä tapettia. Muutimme tähän makuuhuoneeseen, kun edellisestä sisustettiin pojan huone. Sen löydät täältä (klik) ja meidän vanhan makuuhuoneemme täältä (klik).

Huone on valoisa, ikkunat ovat kahdella seinällä, mutta verhot. Noh, niissä on vielä työnsarkaa. Myös koko asunnon verhosuunnitelmaan täytyy keskittyä, nythän verhot ovat joka huoneessa kangas sieltä toinen täältä, mitä mistäkin.

Antaa ideoiden kehittyä pinnan alla, nyt hempeillään hetki.


*     *     *     *


11. elokuuta 2016

Kesä tuli, kesä meni




Elokuun illat ovat jo pimeät, vaikka kesä on niin lähellä takanapäin, tekee jo mieli muistella kesäretkiä ja Lapin yötöntä yötä.

Kesäkuu hujahti työn merkeissä Made in Saimaa pop up -kaupan parissa, siihen palaan vielä myöhemmin kuvien kera.

Heinäkuussa lomailtiin, mökkeiltiin ja sukuloitiin. Reissattiin perheen kanssa. Pakattiin teltat, reput ja reissumieltä autoon ja keula kohti pohjoista. Kilometrit kuluivat ja takapenkin räpätys oli mukavaa kuunneltavaa. Ennakkoluuloista huolimatta. Pienet reppureissaajat, niin ihanat. Bongailtiin kuukkelit, porot ja vaivaiskoivut. Nukuttiin yö laavussa ja patikoitiin luontopolkuja. Pulahdettiin Suomen suurimmassa lähteessä, iiks, se oli kylmää!

Kuvat ovat Norjasta, matkalta Nordkappiin jäämeren rannalle. Maisemat olivat voimauttavia, pala sydämestä jäi taas tuntureille.











Eväsretki tunturilla antaa eväitä myös tänne kotiin ja arkeen. Näillä jaksaa taas pakertaa pitkälle syksyyn.

Elokuussa hommat on hanskassa ja hanskat ihan maalissa. Instagramin puolella seuraavat ovatkin jo nähneet vilauksia maalaushommista ja tytön huoneen muutoksesta. Palataan niihinkin piakkoin!

Nyt järjestelemään koululaisten työpöydät valmiiksi koulun alkua varten. Onko teillä tehty uusia sisustushankintoja koululaisille?

*     *     *     *


Kiinnostavia kirjoituksia: